Sadonkorjuu on parhaimmillaan. Metsä ja puutarhat tarjoavat viimeisiä, kypsän meheviä herkkujaan poimijoille. Lähestyvän syksyn sateet ovat pullistaneet marjat ja hedelmät kukkeiksi makupaloiksi. Pian mehevyys kääntyy ylikypsän nektarin makeudeksi, ja kylmät yöt kirjoittavat nimensä poimimatta jääneeseen satoon. Kuka laskee varpuihin jääneet mustikat, kenen muistin kirjoihin päätyvät maahan vähitellen litistyvät omenat? Onko sienivuosi ollut erinomainen myös silloin, kun parhaat torvisienipaikat jäävät kokonaan metsän omaksi salaisuudeksi?
Mietin näitä luonnon hiljaisia kuiskeita, kun kerään oman pihani luumupuusta vuoden odotetuimman saaliin. Näistä antimista jää maun lisäksi korjuussa mukana olleiden läheisten hyvä seura mieleen!